Oivallus – erehdys – tulos

2018-10-02

2010-luvun IT-termeistä käytetyimmät lienevät tekoäly ja koneoppiminen. Mutta mitä ne tarkoittavat minulle, asiakkailleni ja muille sidosryhmille?

Markku Selin Business Manager, Network and Security

Onko hakkereilla kohta suunnattomat, rajattomat ja mielikuvituksen ylittävät työkalut, jotka ovat meille ylivoimaisia vastuksia? Onko kilpailijamme meitä koko ajan edellä, koska hän ajaa asiakasdatansa koneellisen analyysin läpi ja saa etua, mitä emme uskalla edes ajatella? Vai oliko niin, että juuri kuulemani luento oli mitäänsanomatonta konsultin jargonia, josta todellisuus ja maksava asiakas ovat todella kaukana. Mitä minun pitää ymmärtää tekoälyn ihmemaasta?

 

Älykäs muutos kohti liiketoimintaa

Erään hienon, jo manan maille vaipuneen miehen mukaan on turha odottaa tulosten parantumista, jos kaikki asiat tehdään aina samalla tavalla. Tekoälyn, koneoppimisen, ohjelmointirajapintojen ja oivaltavien verkkoratkaisujen hyöty lähtee uskalluksesta muuttaa ajatusmallia.

Viimeisen 20 vuoden ajan dataverkon tärkein ominaisuus on ollut kapasiteetti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että nopeudella voidaan ratkaista sovellusten ja käyttäjien epäoptimaalinen toiminta. Nykyisten laitteiden tehojen, lukumäärien ja sovellusten epätasaisen laadun takia tämä tie on nyt lopussa. Kun sovellustietoisuus ja hallittavuus dataverkossa nousee, on aika tehdä oivallus: pitää pysähtyä miettimään, mitä minä teen omassa dataverkossani ja miksi? Tämän pohdinnan jälkeen onkin sitten syytä jatkaa kehittämisvaiheeseen.

 

Dataverkkoja tuunaamassa

Dataverkkojen kehitys on viimeisien vuosien aikana kohdistunut oivaltaviin Software Defined Networks- eli SDN-ratkaisuihin. Nämä ohjelmiston ”koskettamat” orkestroidut ja automatisoidut ratkaisut ovat olleet esillä hyvin näyttävästi. Käytännössä tarkoitetaan keskitetysti hallittuja verkkoja, jotka voivat nopeasti mukautua liiketoiminnan muutoksiin. Kontrolleripohjaisilla ratkaisuilla voidaan hallita ja asentaa hyvin laajoja verkkoja nopeasti siten, että inhimillisen erehdyksen mahdollisuus pienenee ja tietoturvan eri haasteisiin voidaan reagoida nopeasti.

Olennaista on nähdä liiketoiminnallinen tarve. Ei ole myöskään väärin havaita, että pienessä ympäristössä, missä ei ole juurikaan muutoksia, tämä teknologian helmi ei tuota järisyttäviä tuloksia. Kysymys on oivaltamisesta ja suunnittelusta.

 

Luottomies kovilla

Oivaltavien dataverkkojen aikana kumppanuus korostuu. Oletteko yrityksessänne valinneet kumppanin, joka pystyy parantamaan sovellusten käyttökokemusta tai niiden tietoturvaa dataverkon investointien kautta? Hyvän kumppanin tulee pystyä valitsemaan oikeat työkalut ja ymmärtämään, mikä asiakkaan liiketoiminnalle on järkevää kehitystä IT-järjestelmien kautta.

Tässä digitaalisen työympäristön keskiössä on yhä älykkäämmäksi kehittyvä dataverkko. Kaikki toimijat ja asiakkaat eivät varmasti pysty toteuttamaan kehitystyötä samalla tavalla. Vanha kumppani voi olla hyvin kovilla uusien dataverkkojen kanssa, koska pelkän kapasiteetin kasvattamisen sijaan tulee ymmärtää asiakkaan sovellusten toimintaa ja vieläpä liiketoimintaa kehittävällä tavalla.

 

Perusteet selville

Jotta asiakkaat voisivat hyödyntää dataverkkojen viimeisimpiä teknologioita liiketoiminnan kehittämiseen, teemme Atealla sovellusten riippuvuus- ja riskianalyysiä. Tämä lyhyt konsultointityö antaa hyvät eväät oivaltavien verkkojen hyödyntämiseen. Tätä työtä tekevät käytännössä kokeneet verkko- ja sovellusarkkitehdit. Tavoitteena ja haluna on olla edellä mainittu luottomies dataverkkojen osalta. On helpompaa suunnitella kehitystä, kun käydään läpi asiakkaan kaikkien olennaisten sovellusten tilaa.

Oivaltavat, tekoälyn koskettamat dataverkot muistuttavat minua takavuosien kollegan kommentista, kun puhuttiin suorittimien laskentakyvystä. Muistan, kuinka valmistajan edustaja innostuneena kertoi laskentatehon suuresta kasvusta. Kollega kysyi minulta lakonisella äänellä: ”Niin mitä tällä pitäisi laskea?”. Minulla ei ollut siihen muuta vastausta kuin: ”Vaikka mitä”.

Älykkäissä dataverkoissa tarvitaan yhteistyötä usealla eri tasolla oivalluksen, erehdyksen ja toivotun tuloksen kautta.